”With empathy we don’t direct, we follow. Don’t just do something, be there.”
Marshall B.Rosenberg
(”Empatialla emme johda vaan seuraamme. Älä vaan tee jotain, ole siinä.”
Marshall B. Rosenberg)
”Mikä ihme myötätunnossa oikein maksaa?”
Netissä on kiertänyt Helsingin Sanomien julkaisema blogi, joka kertoo myötätunnon puutteesta yhteiskunnassamme ja kirjoittajan turhautumisesta siitä. Hän kysyy, että mikä ihme myötätunnossa maksaa? Ja miksi ihmisille on niin vaikeata olla toiselleen oikeasti läsnä? Kirjoittaja ihmettelee sitä, että joskus jopa vaikuttaa siltä, että alamme kilpailemaan siitä kenellä on pahempi olla.
Myötätunnon puutteesta kärsii moni ihminen tänä päivänä, ja uskomme, että se on yksi ihmisen perustarpeista. Sen lisäksi, että yhteiskunnan rakenteet (kilpailu, kiire, taloudellinen paine, jne.) eivät monellakaan tavalla tue ihmisten kohtaamista, niin meiltä ihmisiltä monesti yksinkertaisesti puuttuu taidot siihen! Kukaan ei ole näyttänyt, saatikka sitten opettanut meille, miten voimme kohdata toisen (ja itsemme) empaattisesti. Mitä voimme ja mitä kannattaa sanoa kun joku voi huonosti? Kuinka käsittelemme sitä, mitä meissä itsessämme tapahtuu samanaikaisesti? Muistatko tilanteita jossa vaikka itse säikähdit tai nolostuit tai turhauduit jostain mitä joku toinen kertoi, etkä tiennyt mitä sanoa tai vastata…? Millä tavalla voimme kuunnella toista ihmistä ja olla hänelle läsnä niin, että se tukee hänen hyvinvointiaan – ja tuntuu meistäkin hyvältä?
Kun emme tiedä mitä tehdä, yritämme kuitenkin tehdä jotain. Koska välitämme! Haluamme edistää toisten hyvinvointia – se kuuluu meidän perusluonteeseemme. Kun emme muuta tiedä, niin alamme ehkä antamaan hyviä vinkkejä ja neuvoja, yritämme rauhoittaa toista ”ei se nyt ollut niin vaarallista, ensi kerralla varmaan onnistuu”, kerromme omia tarinoitamme; ”tiedätkö, kun minä kerran olin samanlaisessa tilanteessa, niin…”, lohdutamme ja kannustamme. Tai olemme samaa mieltä ”joo, mä tiien JUST miltä tuo tuntuu” ja säälimme toista ”no on sulla kyllä ollut kurjaa, on kyllä ihan totta ettei kukaan ansaitse tuollaista kohtelua”. Tai alamme itse voimaan niin huonosti, koska toisen alakuloisuus tarttuu ja yritämme suojella itseämme sanomalla jotain ympäripyöreätä ja livahdamme paikan päältä mahdollisimman nopeasti. Tai sitten jäämme vellomaan yhdessä koko maailman epäoikeudenmukaisuudessa ja kurjuudessa.
Nämä tavat kohdata toisiamme ja itseämme ovat yleisiä, ja uskomme, että se johtuu myös siitä ettemme tiedä muista tavoista! Me näemme koulutuksissamme joka viikko ihmisiä, jotka ovat tulleet opettelemaan empatiataitoja ja myötätunnon kieltä ja kuulemme usein siitä, miten erilaiselta ja joskus vaikealta se tuntuu alussa. Ihan kuin opettelisi uuden kielen! Ja miten paljosta neuvomisesta ja säälimisestä on poisopittavaa… Ja miten helpottavalta se tuntuu, kun asiat alkavat “kolahtamaan”, kun oikeasti kykenee olemaan toiselleen (ja itselleen) läsnä tavalla, joka tuntuu luonnolliselta ja hyvältä. Ja turvalliselta, koska tietää, mitä voi tehdä ja sanoa osoittaakseen läsnäolonsa. Ja miten se herättää kiitollisuutta sekä itsessä että toisessa ihmisessä.
Näitä taitoja on siis mahdollista opetella ja harjoitella! Haluaisimme siksi houkutella sinut mukaan haasteeseen! Mitä jos sinä tekisitkin tänään tietoisen valinnan kohdata yhden ihmisen (kumppanisi, lapsesi, vanhempasi, työkaverisi, ystäväsi, asiakkaasi) myötätuntoisesti, kun hän valittaa ja kertoo, tai näyttää vain kiehuvan jostain asiasta, mikä häntä vaivaa? Tämän voit tehdä joko miettimällä mielessäsi tai sanomalla ääneen mitä arvelet hänen tuntevan ja tarvitsevan juuri tuolloin?
Se voi kuulostaa tältä: ”Oletko tosi pettynyt, kun haluaisit niin kuulla arvostusta pomoltasi?” sen sijaan että sanot ”joo, kuulostaa tosi paskalta tyypiltä tuo pomosi”.
Tai vaikka ”Oletko ihmeissäsi ja haluaisit todella ymmärtää miksi minä pyysin sinua siivoamaan lelusi juuri nyt?” sen sijaan että sanot ”Kuule, kaikki täällä siivoavat omat sotkunsa, koska näin asiat toimivat meidän perheessä”.
”Oletko tosi turhautunut kun kaipaat niin paljon tulla kuulluksi tässä asiassa?” sen sijaan että livahdat paikalta koska ihminen toistaa samaa asiaa viidettä kertaa.
Tai voit tietenkin sanoa itsellesi ”Oi, nyt huomaan itse olevani todella jännittynyt ja tarvitsisin tukea tähän projektiin” sen sijaan, että katsot itsesi peiliin ja sanot ”Nyt ryhdistäydyt ja tartut tähän kiinni, ei auta tuollainen nössöily, ei kukaan tule luottamaan sinuun jos et luota itseesi!”.
Voit joko ilmaista arvauksesi ääneen tai olla vain hiljaa ja kuunnella toista, nyökätä välillä – ja ihmetellä sitä miten paljon helpommalta tuntuu olla toiselle läsnä silloin kun keskityt siihen miten hän voi, mitä hän tuntee ja tarvitsee, sen sijaan että mietit kuumeisesti päässäsi miten voisit häntä auttaa tai miten voisit päästä livahtamaan tilanteesta mahdollisimman nopeasti!
Tartutko haasteeseen? Ja kerrotko meille miten meni? 🙂
