Savanna ConneXionsin järjestämän rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajakoulutuksen on käynyt jo yli 200 ihmistä eri ammattiryhmistä. Tässä juttusarjassa RVO-koulutuksen käyneet kertovat, mitä uutta koulutus on tuonut heidän työhönsä. 

Millä oikeudella ihmiset jakelevat toisilleen tuomioita? Kysymys on pohdituttanut Ihminen tavattavissa -terapeutti Ruusa Hentilää (RVO 2017) jo pikkutytöstä asti. Ratkaisua hän on etsinyt esimerkiksi oikeustieteen opinnoistaja oikeusfilosofiasta. Tyydyttävän vastauksen Ruusa löysi kuitenkin vasta myöhemmin tutustuttuaan NVC:n ihmiskäsitykseen. Sen mukaan empatia kuuluu kaikille ja itseisarvoinen ihmisyyden kunnioittaminen on olemassaolomme kulmakivi.

”Mustavalkoinen ajattelutapa, joka leimaa toiset syyllisiksi ja toiset uhreiksi, on ärsyttänyt niin pienestä asti kun muistan. Ristiriitatilanteissa on aina mietityttänyt erityisesti, että kuka lohduttaa sitä, joka on tehnyt yhteiskunnan tulkinnan mukaan virheen. NVC-filosofia selitti ja sanoitti osuvasti tätä meidän luomaa hyvän ja pahan maailmaa, joka on aina ollut minulle kysymysmerkki. NVC:n filosofiaa mukaillen voimme tuomita teon, mutta emme ihmistä itseään.”

Nykyään NVC-filosofia muodostaa jämäkän selkärangan Ruusan työlle terapeuttina. Hän näkee tehtävänsä ihmisten sisäisten ristiriitojen sovittelijana. Esimerkiksi häpeään kääriytynyttä osaamattomuuden, riittämättömyyden tai huonommuuden kokemusta Ruusa lähtee purkamaan pohtimalla yhdessä asiakkaan kanssa, minkälaisia tyydyttymättömiä tarpeita ristiriitaisten tunnekokemusten taustalta voisi löytyä. Tunne- ja tarvekortit auttavat tekemään näkyväksi asiakkaan sisäistä maailmaa niin tälle itselleen kuin terapeutille.

”Silmiä avaava hetki on, kun ihminen rupeaa tunnistamaan tunteitaan ja tarpeitaan konkreettisesti lätkimällä niitä pöytään kortteina. Monelle saattaa tulla yllätyksenä että täh, eihän mulla tyydyty mikään näistä ja se, että ihmisellä ylipäänsä on olemassa niin laaja kirjo erilaisia tarpeita. Ja että ne on vielä sallittuja ja arvokkaita.”

Ruusan vastaanotolla ihminen saa mahdollisuuden tulla nähdyksi koko tunne- ja tarveskaalansa kanssa. Erityisesti ne tarpeet, jotka ovat lymyilleet mielen pölyisimmissä kellarinurkissa vailla huomiota ja validaatiota, tuodaan terapiassa hyväksyvään päivänvaloon.

”Jos ihminen ei ole oppinut kunnioittamaan ja olemaan yhteydessä omiin tarpeisiinsa lapsena, itsensä hylkääminen jatkuu väistämättä myös aikuisuudessa. Kun asiakas sitten terapiassa alkaa huomata, mitä vaille on lapsuudessa jäänyt, sieltä voi aueta polku myötätuntoon pientä itseään kohtaan. Jos ihminen löytää murusenkin verran ymmärrystä itseä kohtaan jatkuvan piiskaamisen sijaan, henkisessä hyvinvoinnissa alkaa tapahtua käänteentekeviä asioita.”

Ennen kuin Ruusan työhuoneessa päästään tutustumaan syvempiin tarpeisiin, tarvitsee tieltä usein purkaa pois kasa haitallisia leimoja ja uskomuksia, joita ihminen on itsestään omaksunut. Moni Ruusan asiakas on esimerkiksi havahtunut tunnistamaan itsessään ajatuksia, joiden mukaan oma itse on arvoton, tuomittu epäonnistumaan tai jotenkin virheellinen.

”Kun ihminen herää omiin tuomitseviin ajatuksiinsa, minun tehtäväni on kysyä, mistä ne ovat peräisin. Nämä ovat kohtia, joissa asiakkaalle aukenee mahdollisuus tarkastella elämänsä elokuvaa eri perspektiivistä kuin aiemmin.”

Ruusa kokee tehtäväkseen terapeuttina varmistaa, että ihminen tulee haavoittuvien kohtiensa kanssa todella kunnioitetuksi ja kohdatuksi. Se ei kuitenkaan merkitse pahan mielen välttelyä ja täydellisyyteen pyrkimistä terapeutin roolissa, toisin kuin Ruusa joskus ajatteli. NVC:hen tutustuminen on osaltaan muuttanut Ruusan suhtautumista virheisiin, ja se heijastuu voimaannuttavalla tavalla myös hänen työhönsä.

”Nykyisin en enää koe, että on ylipäänsä olemassa virheitä. On vain asioita, jotka syystä tai toisesta tulivat mukaan minun ja asiakkaan väliseen kohtaamiseen. Jos esimerkiksi näen, että asiakkaan silmät kostuvat jonkin sanomani jälkeen, pysähdytään siihen. Peilaan takaisin havaintoni ja sitten lähdetään pohtimaan, minkälaisia ajatuksia asiakkaassa heräsi. Nämä ovat hirveän hedelmällisiä kohtia. Ne, joissa huomataan, että ahaa, sä tulkitsitkin mun sanat noin. Niissä ollaan taas lähellä uusia avartavia oivalluksia omasta uskomusmaailmasta.” 

Teksti: Elina Räihä

Takaisin ylös

Pin It on Pinterest