Savanna ConneXionsin järjestämän rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajakoulutuksen on käynyt jo yli 200 ihmistä eri ammattiryhmistä. Tässä juttusarjassa RVO-koulutuksen käyneet kertovat, mitä uutta koulutus on tuonut heidän työhönsä.  

Ratkaisukeskeisenä psykoterapeuttina työskentelevälle Helena Vuoriheimolle (RVO 2016) NVC merkitsee yhteyttä – perusteellista kuulemista ja kuulluksi tulemista. Ennen psykoterapeutiksi kouluttautumista Helena työskenteli muun muassa psykiatrisena sairaanhoitajana mielialahäiriöisten päiväosastolla. Tahto oppia lisää NVC:stä syttyi, kun hän huomasi sen tehon työskennellessään kaikista haastavimmiksi kokemiensa potilasryhmien kanssa.

”Joidenkin asiakkaiden suhteen olin vähän niin kuin pulassa. Heidän kanssaan pärjäsin, kun aloin todella kuunnella tunteita ja tarpeita pahoinvoinnin takaa”, Helena kertoo.

Tänä päivänä Helena hyödyntää koko ajan enemmän NVC-tietoisuuttaan työssänsä. Yksi Helenan jo pitkään käyttämä harjoitus on ei-treeni. Asiakkaille, joilla on vaikeuksia vastata kieltävästi ympäristönsä pyyntöihin ja vaatimuksiin, Helenan vastaanotto tarjoaa turvallisen paikan opetella kuuntelemaan omia tarpeita herkemmällä korvalla.

”Asiakkaalla saattaa olla vanhempi, joka kertoo puhelimessa tyytymättömän kuuloisena aikuiselle lapselleen pesemättömistä ikkunoistaan ja sanoo samalla, että etpäs ole pitkään aikaan käynyt. Ensin kuulostellaan, minkälaisia tunteita tämän tyyppiset vihjailut asiakkaassa herättävät ja minkälaisia tarpeita niihin liittyy. Monille jo pelkästään se, että tulee haastavassa kokemuksessaan perusteellisesti kuulluksi, on tosi merkityksellistä.”

Epäsuorien pyyntöjen takaa voi löytää yllätyksiä

Kun asiakas on päässyt paremmin yhteyteen oman sisäisen maailmansa kanssa, saattaa hänen mielessään herätä kysymys siitä, mitä toinen osapuoli on sanomisillaan lopulta halunnut ilmaista. Tällöin on aika kurkistaa keskustelukumppanin pyynnön taakse ja pohtia yhdessä, mistä kaikesta vanhempi on ehkä epäsuoralla pyynnöllään yrittänyt viestiä. Asiakkaalle voi olla käänteentekevää huomata, että samalla strategialla on voitu hakea tyydytystä todella moniin eri tarpeisiin – esimerkiksi huomioiduksi tulemiseen, yhteyteen, turvaan ja vuorovaikutukseen. 

Tässä vaiheessa hänelle alkaa usein myös kirkastua, että tukalan tuntuiset tilanteet voivat ratketa muullakin tavalla kuin syöksymällä vastentahtoisesti siivouspuuhiin tai olemalla vastaamatta vanhemman puheluihin. 

Lopuksi voidaan harjoitella roolipelin kautta, miltä tuntuisikin kieltäytyä väkinäisen myöntymisen sijaan ja etsitään, minkälaisilla sanoilla ein voisi ilmaista omien arvojensa mukaisesti. 

”Paineet vähenevät usein kummasti, kun erilaisia strategioita tarpeiden tyydyttämiseen alkaa löytyä. Tavoitteena on, että keksittäisiin toimintatapoja, jotka ilahduttaisivat molempia osapuolia. Kun tällainen ajatusleikki on käyty läpi, pystyy vanhemman ehkä kohtaamaan hieman eri tavalla seuraavan kerran, kun puhelin soi.”

Kuinka kesyttää sisäinen orjapiiskuri?

Uusimpana NVC-pohjaisena menetelmänä Helena on ottanut käyttöön sisäisen sovittelun, jossa hän auttaa asiakasta löytämään lempeyttä ja ymmärrystä ristiriitaiseen sisäiseen puheeseensa. Vaativa sisäinen tuomari saattaa esimerkiksi soimata laiskaksi ja saamattomaksi. Sille ei riitä mikään: työtä pitäisi tehdä aina enemmän, paremmin, perusteellisemmin ja kauemmin. Samaan aikaan toinen ääni asiakkaan sisällä huutaa hädissään levon tarpeesta. 

Tässä kohtaa alkaa Helenan työmaa. Kummallekin äänelle keksitään nimi ja kuunnellaan empaattisesti, mitä niillä on sanottavana. 

”Kumpikin tarkoittaa loppupeleissä hyvää. Vaativa ääni saattaa kaivata vaikkapa tehokkuutta sekä varmuutta toimeentulosta ja jatkuvuudesta. Molempien puolien tarpeet ovat kohtuullisia, mutta kun niitä ei kuulla, ne huutavat entistä kovemmin ja vihaisemmin. Yritämme löytää molempia ääniä yhdistävät ihanat tarpeet ja miettiä, miten ne kaikki voisi huomioida. Monille asiakkaille jo ymmärrys siitä, että jokainen oma tarve on keskenään yhtä tärkeä, voi olla ahaa-elämys”, Helena kertoo. 

Teksti: Elina Räihä

Pin It on Pinterest