Savanna ConneXionsin järjestämän rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajakoulutuksen on käynyt jo yli 200 ihmistä eri ammattiryhmistä. Tässä juttusarjassa RVO-koulutuksen käyneet kertovat, mitä uutta koulutus on tuonut heidän työhönsä.
Niin pienet kuin isot lapset tarvitsevat kuulluksi tulemista – sitä, että he saavat perusteellisesti ilmaista itseään jollekin, joka ottaa heidät tosissaan. Tämän tietää lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajakoulutuksen (LTTO) luonut kahden pojan äiti, tunnetaitokouluttaja, taideterapiaohjaaja ja nepsyvalmentaja Anne-Mari Jääskinen (RVO 2015). Hänen yrityksensä Tunne ja Taida Oy kouluttaa ympäri Suomea lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia tunnetaitavasta kohtaamisesta.
Tunne- ja tarvelähtöisyys kulkee läpi LTTO-koulutuksen monella tavalla – sitä tutkitaan niin kehollisesti kuin luovin keinoin sekä emotionaalisella että kognitiivisella tasolla.
Moni aloittaa LTTO-täydennyskoulutuksen ymmärrettävästi malttamattomin mielin: he haluaisivat päästä mahdollisimman nopeasti käsiksi ohjaajan oppaaseen, josta napata täsmäniksit omaan päivittäiseen kasvatus-, ohjaus- ja auttamistyöhönsä. Silloin voikin olla yllättävää, että koulutuksessa kuljetaan ensin syväsykellukselle oman tuntevan ja tarvitsevan itsen ja sisäistettyjen uskomusten luo. Ammatillisen kasvun polku kulkee käsi kädessä henkilökohtaisen tunnetutkimusmatkan rinnalla.
”Kun käy läpi sisäistä maailmaansa, niin oivaltaa ehkä vielä paremmin myös työpaikalla, mitä lapsi tai nuori tarvitsee ja miksi. Silloin on myös enemmän motivaatioita pysähtyä entistä syvemmin tämän tunteiden ja tarpeiden äärelle”, Anne-Mari kertoo.
Sanaton kuuleminen parantaa
Koulutuksen aikana käydään läpi esimerkiksi sitä, miten suhde omiin tunteisiin ja tarpeisiin on lapsuudessa rakentunut ja miten se vaikuttaa elämään nykyhetkessä. Opiskelija saattaa harjoituksessa ensimmäistä kertaa oivaltaa kokeneensa toistuvasti lapsuudessaan, että ei saisi tuntea tietyllä tavalla. Että kun on lapsena huutanut ja itkenyt, on vanhempi komentanut vihaisena omaan huoneeseen rauhoittumaan.
Tällaisissa tilanteissa Anne-Mari ohjaa kurssilaiset ensin tutkiskelemaan, minkälaisia aistimuksia jokin tunne, kokemus tai oivallus heidän kehossansa herättää. Tämä saattaa tarkoittaa paluuta jonkin tietyn menneisyyden kokemuksen äärelle, jota ei ole lapsena osannut tai halunnut kohdata. Kun kouluttaja tukee opiskelijaa sanoittamaan kokemustaan, NVC tarjoaa luontevan väylän tunteiden ja tarpeiden peilaamiselle. Toisinaan omien ja toisten tunnekokemusten myötäelävä kuuleminen voi tapahtua myös ilman sanoja.
”Kun jokin voimakas tunne menneisyydestä nousee mieleen ja kehoon, sen näkyville tuloon saattaa liittyä voimakastakin häpeää ja hämmennystä. Muut ryhmäläiset voivat silloin ensin välittää sanattomasti hyväksyntää tunnetyöskentelyä tekevälle: viestiä olemuksellaan, että hei, mä näen sut ja on tosi ok, että olet juuri nyt tuossa kohdassa. Monille nämä saattavat olla ensimmäisiä tunnetason kokemuksia siitä, millaista on tulla hyväksytyksi.”
Myöhemmin opiskelijat tutustuvat tarkemmin tunne- ja tarvelähtöisyyden perusteisiin kaksipäiväisellä koulutusosiolla, joka on omistettu puhtaasti NVC:lle. Moni jatkaakin siitä innostuneena RVO-koulutukseen.
Sisäinen lapsi tarvitsee turvallisia rajoja
Anne-Mari oli itse ennen kiltti ja toisia miellyttävä tyttö, joka ei osannut antaa arvoa omille tuntemuksilleen ja kokemuksilleen. Yhteys omiin tunteisiin oli poikki. Pitkä ja vaiherikas henkilökohtainen kasvuprosessi on opettanut hänelle, että tie autenttisen itsensä äärelle alkaa usein omien rajojen etsimistä ja niiden ilmaisun harjoittelemisesta. Samaa se on tarkoittanut myös monelle koulutukseen osallistuvalle.
”Jos on vaikka aina tehnyt kaikki tehtävät ajoissa juuri niin kuin on pyydetty, jo sen sanominen, että nyt mä en saa tätä tehtävää tehtyä ja tarvitsen lepoa, voi olla tosi merkittävä juttu. Todella haluan rohkaista opiskelijoita ilmaisemaan, mitä tunteita ja tarpeita heille kurssin myötä herää. On liikuttavaa kun pääsee todistamaan, miten ihmiset alkavat näkemään itsestään syrjään työnnettyjä tunteita ja huomaamaan, miten kauniita ja viattomia tarpeita omalla sisäisellä lapsella on. Se tyydyttää mua ihan sielun pohjia myöten.”
Teksti: Elina Räihä
