Näissä dialogeissa käytetään yksityisyyden ja kunnioituksen tarpeen vuoksi roolinimiä Hertta ja Hurtta. Hurtta on aina se, joka haluaa tulla kuulluksi, ja Hertta se, joka haluaa kuunnella toista. Kyseessä eivät siis ole joka kerta samat henkilöt. Jos haluat tuoda oman tilanteesi muiden luettavaksi tällaisen dialogin muodossa, ota yhteyttä!
Oma elämä
Hurtta: Minua ahdistaa minun oma elämäni.
Hertta: Ai? Tarvitsetko selkeyttä johonkin asiaan elämässäsi?
Hurtta: Tämä on ihan hirveätä. Ihan kun tajuaisin nyt, että minulla on jonkun toisen elämä.
Hertta: ? (katsoo kysyvästi Hurttaa)
Hurtta: Miten minä olen voinut ajautua tällaiseen? Ihan kuin olisin mennyt pilkille Saharaan.
Hertta: Ihmetteletkö, miten eri tavalla olet järjestänyt elämäsi kuin oikeastaan nyt haluaisitkaan?
Hurtta: No kyllä tosiaankin. Enhän minä voi mitenkään elää sillä tavalla kun haluaisin, kun olen valinnut tällaiset puitteet!
Hertta: Ai jaa. Huolestuttaako sinua, koska tarvitset enemmän luottamusta siihen, että pystyt valitsemaan ne tavat, millä elämäsi unelmaa toteutat?
Hurtta: Kyllä! Minä tajuan nyt, että en elä kuin puolittain. Koti ei ole minulle se paikka missä olen elossa, siellä olen vain varaston hyllyllä, josta minut otetaan silloin tällöin käyttöön johonkin järkevämpään.
Hertta: Okei, eli haluaisit olla varmempi siitä, että elämäsi on merkityksellistä silloinkin kun vietät aikaa kotona?
Hurtta: Joo. Ja se ulottuu vielä muuallekin. Että mitä teen kun en ole töissä.
Hertta: Ai jaa. Sinä haluaisit siis elää merkityksellisemmin nimenomaan vapaa-aikanasi?
Hurtta: Joo. Ja tämä on ihan kamalaa huomata yhtäkkiä, että se ei ole mahdollista mitenkään.
Hertta: Eli onko niin, että olet ihan järkyttynyt kun katsot elämääsi nyt ja huomaat jotenkin ajautuneesi poispäin unelmistasi?
Hurtta: Niin just. Miten minä asun keskellä kaupunkia, vaikka haluaisin oikeasti kasvattaa seepravarsoja?
Hertta: Eli ihmettelet tosi paljon valintojasi ja haluaisit ymmärtää minkä vuoksi olet näitä valintoja tehnyt?
Hurtta: Niin. Ihan kuin osa minusta, sellainen seikkailija, olisi ollut poissa ja se toinen osa, äiti, olisi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja järjestänyt elämän niin, ettei sillä toisella osalla ole enää osaa eikä arpaa koko elämään.
Hertta: Kuulostaa siltä, kuin seikkailijasi olisi ihan tukahtunut ja tarvitsisi tilaa ja empatiaa?
Hurtta: Joo. (itkee)
Hertta: (on läsnä ja kuuntelee)
Hurtta: Tämä on ihan kamalaa! Entä jos tätä ei voi enää mitenkään korjata? Minä olen jo niin vanhakin!
Hertta: Sinua taitaa huolestuttaa, että mitkä saattavat olla seuraukset, jos se kallisarvoinen seikkailija sinussa ei tule kuulluksi?
Hurtta: Sitten olisi ihan sama vaikka kuolla.
Hertta: Kuulostaa siltä, että se osa sinua on todella elintärkeä sinulle?
Hurtta: Nimenomaan elintärkeä. Kuolen mieluummin, kuin jatkan enää yhtään päivää näin.
Hertta: Haluaisitko kertoa enemmän siitä, mitä se elintärkeä osa tarvitsisi?
Hurtta: Sitä just, että senkin unelma otettaisiin huomioon eikä työnnettäis sitä pois epäkelpona. Että kun kerran minulla on lapsia, niin ei sitten saa olla tätä unelmaakaan.
Hertta: Surettaako sinua se, että olet jo pidemmän aikaa ollut kuuntelematta tätä tärkeätä osaa sinussa?
Hurtta: Joo.
Hertta: Haluaisitko kertoa minulle siitä unelmasta?
Hurtta: Ei siihen ole sanoja – en ole ikinä sanonut niitä – ei niitä voi edes sanoa.
Hertta: Haluaisitko kertoa miltä se näyttää? Minkä värinen se on tai minkä muotoinen se on?
Hurtta: Se on kirkas, niin kuin aurinko.
Hertta: Voitaisko me nimittää sitä auringoksi.
Hurtta: Ei. En halua, että se sana tarkoittaa minulle mitään muuta kuin sitä.
Hertta: Minun äidinkielelläni, tamiliksi, aurinko on ”sudian”…
Hurtta: Kiitos! Kuulostaa juuri täydelliseltä sanalta. Se on vaan niin kaunis ja suuri, etten voi vielä sanoa sitä ääneen. Tuskin uskallan ajatella sitä vielä.
Hertta: Eli haluat pikkuhiljaa esitellä itsellesi tämän kauan unohduksissa ollun unelman uudelleen?
Hurtta: Joo. Ehkä minun elämäni ei vielä olekaan tuhoon tuomittu, jos vaikka voisinkin tehdä vielä jotain tälle tilanteelle.
Hertta: Kuulostaa siltä, että olet jo nyt saanut lisää luottamusta sille, että voisit vielä elää niin, että huomioit kaikki omat tarpeesi täydemmin?
Hurtta: Joo. Vaikka samalla surettaa, että miksi vasta nyt tämän oivalsin.
Hertta: Haluaisitko ymmärrystä sille, minkä tarpeesi takia olet elänyt tähän saakka toisella tavalla?
Hurtta: No kyllähän minä oikeastaan tiedänkin, että se syy on lapset.
Hertta: Eli olet jättänyt huomioimatta osaa tarpeistasi, koska olet käyttänyt niin paljon aikaasi ja energiaasi vanhemmuuteen ja lasten kasvun tukemiseen?
Hurtta: Niin. Enkä minä oikeasti sitäkään kadu. Onhan tämä vähän hullua enkä minä halua lapsiani tästä syyttää, mutta kun minua silti surettaa se, etten ole saanut elämältäni kaikkea sitä, mitä olisin tarvinnut.
Hertta: Niin, että sinä ymmärrätkin omia valintojasi, ja silti samalla sinua surettaa?
Hurtta: Niinpä. Ja taitaakin olla niin, etten ole surrut sitä surua vaan tukahduttanut sen järkeilemällä.
Hertta: Niin, eli huomaat nyt, miten merkityksellistä sinun on tyydyttää myös omaa tarvettasi surra?
Hurtta: Kyllä. Ja tämä keskustelu auttoi siinä jo huimasti eteenpäin. Ei tämä tilanne selvästikään surematta edisty.
Hertta: Eli surun kohtaamattomuus on ollut esteenä kehitykselle tässä asiassa.
Hurtta: Aivan selvästi. Kiitos taas! Olen erityisen onnellinen uudesta sanastani. Muistan sinutkin sitten aina kun ajattelen sitä sanaa. Ehkä sanonkin sen vielä jonakin päivänä.
Hertta: (hymyilee).
