Lapsijono viipottaa pihalla peräkanaa matkalla milloin patjahuoneeseen, milloin trampoliinille, milloin jonkun telttaan. Aamiaisen jälkeen leiriväki kokoontuu lasiverannalle järven rantaan suunnittelemaan yhdessä päivän ohjelmaa. Tänään keskustellaan maailmanparantamisesta, sovitellaan yhden pariskunnan keskinäistä tilannetta, rentoudutaan hierontaringissä, annetaan musiikin viedä Vital Danza –tanssitunnilla. Taas alkaa sataa. Iltapäivällä empatiaryhmät kokoontuvat pihakeinussa, ruokasalissa, laiturilla. Jossain välissä selvitetään esiin noussutta konfliktia. Ja saunan jälkeen No Talent Show’ssa jokainen saa esittää mitä ikinä haluaa. Nähdään nakkirokki, NVC-standuppia, perhelaulu, sorminukketeatteria, Nobel-voittaja Väenön impropuhe. Lapset lojuvat patjoilla piirin keskellä ja nukahtavat siihen, kun ilta etenee. Sitkeimmät aikuiset jatkavat pikkutunneille. Ihan tavallinen päivä NVC-leirillä.
Savanna ConneXionsin RVO-koulutuksesta valmistuneilla rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajilla oli heinäkuussa 2018 tilaisuus viettää intensiivinen viikko NVC-kesäleirillä Ystävyyden majatalossa. Leiri oli jo kuudes RVO:ille järjestetty, ja viime vuosina myös perheet on kutsuttu mukaan.
Tänä vuonna osallistujia oli ennätysmäärä: 30 aikuista ja 20 lasta. Isommalla porukalla leirin sujuvuus vaatii jo enemmän valmisteluja, ja tapahtumaa oli etukäteen suunnittelemassa erillinen koordinointiryhmä.
Hanna Savanna on ollut alusta asti mukana järjestämässä tapahtumaa. Leiri ei silti ole varsinaista kurssi- tai yritystoimintaa, vaan Open Space ‑mallia mukailevaa yhteisöllistä ryhmätoimintaa. Leirillä ei ole valmista ohjelmaa, vaan ryhmä rakentaa sen viikon aikana yhdessä. Aamulla pidetään yhteinen tilaisuus, jossa jokainen voi esittää pyyntöjä toivomastaan ohjelmasta ja tarjota itse ohjelmaa päivän aikatauluun. Päivän päätteeksi kokoonnutaan jakamaan tuntoja. Leirin sujumista edistämässä on kaksi fasilitoijaa, jotka valitaan päivittäin.
Mallina toimii kansainvälinen European NVC Summer Festival –tapahtuma, joka on järjestetty vuosittain jo 15 vuoden ajan eri maissa, vaikkei vielä kertaakaan Suomessa.
Seuraava tilaisuus pitää yllä NVC-taitoja ja luoda yhteyksiä RVO-kollegoihin on talvileiri Ystävyyden majatalossa helmikuussa 2019. Ensi kesän leiri pidetään alustavien tietojen mukaan 29.7.–4.8.2019.