Savanna ConneXionsin järjestämän rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajakoulutuksen on käynyt jo yli 200 ihmistä eri ammattiryhmistä. Tässä juttusarjassa RVO-koulutuksen käyneet kertovat, mitä uutta koulutus on tuonut heidän työhönsä.  

Minkälainen on unelmien työpaikka? Sellainen, johon voi tulla kokonaisena ihmisenä kaikkine tunteineen ja tarpeineen, jossa uskaltaa innostua ja innostaa ja jossa omaa osaamista pääsee käyttämään mahdollisimman monipuolisesti. Metropolia Ammattikorkeakoulun kirjastossa informaatikkona ja viestintäkoordinaattorina työskentelevä Päivi Karhumetsä sai vuonna 2017 käymästään RVO-koulutuksesta uutta rohkeutta harpata kohti unelmaansa.

Kirjaston organisaatiouudistuksen yhteydessä hän tarttui tilaisuuteen ja otti luotsattavakseen kaksivuotisen projektin, jonka tavoitteena oli muotoilla uudelleen kirjaston henkilöstön työrooleja heidän omista toiveistaan ja osaamisestaan käsin. 

”Päädyin vetämään projektia, kun kerroin kirjaston johdolle, että minulla on tällaista osaamista ja kysyin, että voisikohan sitä johonkin käyttää. Olen aiemmin ollut hirvittävän arka ilmaisemaan yhtään mitään ja ajatellut itsestäni, että enhän minä mitään osaa. RVO-koulutuksen myötä tein hyppäyksen semmoiseen rohkeuteen. Sain valtavan paljon iloa siitä, kun koulutuksen aikana päästin ihmisiä omaan maailmaani ja tulin nähdyksi kaikkine puolineni. Kun sitten annoin itselleni luvan olla enemmän sitä mitä olen myös muualla elämässäni, alkoivat työtehtävänikin muuttua mieleisempään suuntaan”, Päivi kertoo.

Tiedonhankintaa tunteista

Ylhäältä saneltuihin tarkkarajaisiin työnkuviin tottuneelle henkilöstölle heittäytyminen oman roolin vapaamuotoiseen luonnosteluun ei kuitenkaan tapahtunut itsestään. Työmaata kevensi Päivin käyttämä NVC-pohjainen fasilitointimenetelmä, joka lähti liikkeelle omien ja työkavereiden tunteiden ja tarpeiden tarkastelusta havaintojen kautta. Hän hyödynsi jään rikkomisessa myös alalle tuttua sanastoa.

”Onhan se riski lähteä käsittelemään tunteitaan työpaikalla. Erään tehtävänannon esittelinkin kirjastoalan ihmisiä puhuttelevassa muodossa, että kynnys keskustelulle madaltuisi: nyt tehdään tällainen tiedonhankintatehtävä, jonka tavoitteena on selvittää, minkälaisia objektiivisia huomioita kiukkuuni, suruuni tai vaikkapa ahdistukseeni liittyy. Tunteiden jäljittäminen havaintoihin teki fiilisten tarkastelusta helpommin lähestyttävää.”

Parhaillaan Päivi vetää työpaikallaan fiilispajaa, jolle tuli tilausta, kun kirjaston asiakasrekisterit ja tietokannat sulautettiin yhteen kahden muun ammattikorkeakoulun kanssa. Tämä on tarkoittanut kolinaa kolmen eri organisaation käytänteiden ja työskentelykulttuureiden yhteen sovittelussa. Päivin ohjauksessa lähdettiin taas liikkeelle NVC:n perusteista: mikä on se havainto, jonka yhdistän tuntemaani turhautumiseen tässä tilanteessa? Mistä tarpeista tämä kielii? Entä tuntuisiko minusta merkitykselliseltä jakaa kokemukseni myös duunikavereideni kanssa?

Väittelyn tilalle sydämellistä jakamista

Päivin sitkeä työ sisäisten kehitysprojektien fasilitaattorina on kantanut hedelmää. Muutos työpaikan tunne- ja keskusteluilmapiirissä näkyy monissa arkisissa tilanteissa – esimerkiksi kokouksissa, joissa kuullaan nykyisin enää harvoin sanaharkkoja. 

”Väittelyn tilalle on tullut paljon sydämellisyyttä. Erilaisuutta ja monimuotoisuutta ymmärretään meillä nykyään paljon paremmin. Nekin, jotka ovat olleet yleensä hiljaa, ovat nyt tosi halukkaita kertomaan mielipiteitään. Siinä on varmaan auttanut puhekapulan käyttäminen: se pannaan kiertämään, ja jokainen vuorollaan saa mahdollisuuden ilmaista itseään.”

Seuraavaksi Päivin työlistalla on keskustelun fasilitointi uuden monitilatoimiston työskentelytavoista. Vaikka uudenlaiset tehtävät tarkoittavatkin Päiville paikoin epämukavuusalueelle astumista, hän nauttii suuresti mahdollisuudesta soveltaa NVC-osaamistaan työssänsä. 

”Esiintymistilanteissa menen ehdottomasti oman mukavuusalueeni yli, mutta tarve edistää kollegoiden hyvinvointia ajaa ohi jännityksestä. Minulla on jo aika iso luottamus, että tämmöinen työskentely voi aidosti edistää avoimemman ja rehellisemmän vuorovaikutuksen kulttuuria”, Päivi sanoo.

Teksti: Elina Räihä
Kuva: Julkaistu Yhteishyvä-lehdessä

 

Takaisin ylös

Pin It on Pinterest