Mummukaan ei jaksa ikuisesti

Hurtta: Herrajestas kun olen taas ihan poikki.

Hertta: Vai niin. Oletko rehkinyt jotain erityistä viime aikoina?

Hurtta: Ei kai vissiin mitään erityistä, on vaan niin kamalan paljon tekemistä joka päivä ihan tässä perusarjessa.

Hertta: Ai? minä kun luulin, että sinä olit päättänyt ottaa iisimmin kun olet jäänyt eläkkeelle.

Hurtta: No niinhän minä olin, mutta kun minulta koko ajan pyydetään kaikenlaista.

Hertta: Aijaa. Onko se niin, että olet suunnitellut alun perin iisimpää ohjelmaa, mutta sitten viimetipassa lupaatkin vielä auttaa muita lisäksi, ja siitä se ohjelma sitten tiivistyykin.

Hurtta: Joo. Kyllä siinä niin tuppaa käymään. Tyttäret A ja B pyytävät jatkuvasti kaikenlaista apua omien lastensa hoitamisessa. A oli matkoilla ja jätti lapsensa minun hoitoon ja B:n kaksi lasta on nyt myös asunut minun luona, kun niillä on täältä minun luota lyhyempi koulumatka.

Hertta: Kuulostaa siltä, että kotonasi on ollut viime aikoina kova vilske. Oletko saanut yhtään levättyä?

Hurtta: No en kyllä ole. Siksi minä olenkin ihan loppu. Nyt makaan tässä sängyllä selälläni ja ajattelin soittaa nyt tässä sinulle, kun en ole sitäkään ehtinyt vaikka olisin halunnut jo paljon aiemmin.

Hertta: ai sinä olet niin poikki? Minua alkoi huolestuttaa nyt ja haluaisin tarkistaa, että oletko ihan varma, ettet haluaisi mieluummin vaikka torkahtaa hetkeksi?

Hurtta: En halua nyt nukkua. Minä voin levätä tässä samalla kun jutellaan. Sitä minä nyt haluan tosi paljon. Jutella sinun kanssa.

Hertta: OK. Minulle sopii mielellään.

Hurtta: Se on minusta niin kiva kun sinä aina välität siitä, että jaksanko minä.

Hertta: Vai niin. Kiva kuulla, että se välittyy, miten paljon siitä välitän.

Hurtta: Niin. Sinä tunnut ymmärtävän sen, että minäkään en jaksa loputtomiin.

Hertta: Onko niin, että sinulle on tärkeätä tulla nähdyksi sellaisena kuin olet, inhimillisenä ihmisenä tarpeineen?

Hurtta: Se se kuule just onkin. Ihan kuin A ja B välillä luulisi, että minä olen joku supermummu, joka jaksaa ihan mitä vaan.

Eihän se se vielä minua uuvuta, että ne lapset ovat täällä. Sehän on minusta ihanaa. minä niin nautin ruoan laittamisesta ja lastenlasten kanssa olemisesta. Mutta se on se kuskaus. Minä olen ihan poikki siitä harrastuksiin kuskauksesta. Saattaa olla samana päivänä vaikka kaksikin eri harrastusta eli 4 keikkaa, ja minulle tämä liikkuminen ei ole niin helppoa enää. Polvet on kuule niin kipeät.

Hertta: Hmh. Onko siis niin, että osan hommista, mikä lastenlasten luonasi olemiseen liittyy, teet ilolla ja kevyesti, kun osa taas näyttää rasittavan sinut ihan uuvuksiin.

Hurtta: Niin just. Mutta minkäs teet, se on se mummun homma.

Hertta: Harmittaako sinua, kun sinun on niin vaikeata pitää itsestäsi parempaa huolta?

Hurtta: Kyllähän minä teen ihan niin pljon kuin jaksan, mutta viimeksi kun lapsenlapsi C pyysi kuskaamaan yöllä kotiinsa, niin sanoin sille, että olen juonut 2 lasia viiniä, ihan vaan sen vuoksi, että ei tarvitsisi lähteä ajamaan, vaikka enhän minä mitään viiniä ollut juonut.

Hertta: Jaa. Että niin vaikeata oli sanoa ”EI”?

Hurtta: Eihän sitä voinut mitenkään, kun C pyysi. Haluanhan minä tietenkin auttaa ja haluan, että se tietää, että auttaisin jos voisin.

Hertta: Joo. Eli haluaisit C:n kuulevan, että sinä auttaisit mielelläsi, jos vain jaksaisit, niinkö?

Hurtta: Niin.

Hertta: Minua vähän ihmetyttää, että mikäköhän sinua esti sanomasta sitä suoraan?

Hurtta: Ajatella. Minun oli vaan jotenkin niin vaikeata, kun ajattelin, että eihän se ole mikään pätevä syy.

Hertta: Sinun jaksamisesiko ei ollut sinusta pätevä syy?  

Hurtta: (on ensin vähän aikaa ihan hiljaa – nieleskelee kyyneleitään ja sanoo sitten ponnekkaasti) No onhan se aika h-tin pätevä syy! Tätä minä just teen. Miksi minä en tajua. Eihän ne kukaan voi tietää, että en jaksa, jos en kerran sitä niille kerro.

Hertta: Ihan kun oivaltaisit nyt, miten tärkeätä olisi, että kertoisit A:lle ja B:lle ja heidän lapsilleen omasta lisääntyneestä levon tarpeestasi?

Hurtta: Niinpä. Jostain kohtaa se vielä pettää, jos minä vaan teen ja toimin niin kuin nuorempana.

Hertta: Eli sinua huolettaa oma terveytesikin?

Hurtta: Joo. Nuo sääret särkee ihan hirveästi vaikka syön niitä verenohennuslääkkeitä.

Hertta: Voi kun ikävä kuulla. Minullekin on niin tärkeätä, että sinä voit hyvin.

Hurtta: No tämähän se just auttaa, kun sitten aina soitan sulle ja valitan – eiku eihän tämä ollutkaan valituspuhelu kun empatiaa! Sehän me sovittiin jo aiemmin.

Hertta: (naurahtaa) Kiva kuulla, että empatia taas auttaa.