Yhteys syntyy, kun tunteet ja tarpeet saavat tulla näkyviin

Blogin kirjoittaja Jenna Pajala työskentelee VIllanuttu Oy:n lastensuojeluyksikössä ja osallistui vuoden mittaiseen Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja -koulutukseen koko työyhteisönsä kanssa – kokemuksiani Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja eli RVO -koulutuksesta Perheessä opimme ensimmäiset vuorovaikutuksen taidot – usein huomaamattamme. Ajan myötä olen pysähtynyt pohtimaan, kuinka suuri merkitys on sillä, miten suhtaudumme omiin ja toistemme tunteisiin ja tarpeisiin. Käydessäni RVO-koulutuksen, joka perustuu NVC eli Nonviolent Communication-prosessiin, löysin välineitä, joiden avulla arjen haastavista hetkistä tuli mahdollisuuksia yhteyteen.

Tunteet kertovat tarpeista – ei virheistä

Tunteet ovat viestejä. Ne eivät ole virheitä tai häiriöitä, vaan kertovat siitä, miten meillä menee tarpeidemme tasolla. Kun lapsi työpaikallani tai kotona on ärtynyt, en enää mieti vain, miten saan hänet rauhoittumaan – vaan kysyn: ”Mikä mahtaa olla hänelle tärkeää juuri nyt? Mikä tarve on jäänyt huomiotta?” Samalla opin kuulemaan myös itseäni: väsymykseni voi kertoa tarpeesta lepoon tai tukeen, ja iloni siitä, että yhteys on syntynyt.

Tämä oivallus on muuttanut arkeani. Sen sijaan että juuttuisimme siihen, kuka teki ja mitä, pysähdymme joskus – vaikkakin usein vasta jälkikäteen – kysymään: mitä kukin tunsi? Mitä kaipasi? Ja mitä toivoo tästä eteenpäin?

NVC ei ole pelkkä tekniikka – se on tapa olla yhteydessä

NVC:n neljä askelta – havainto, tunne, tarve ja pyyntö – kuulostavat yksinkertaisilta, mutta käytännössä ne avaavat valtavan mahdollisuuden aitoon vuorovaikutukseen. Olen oppinut, että yhteyttä ei rakenneta ratkaisuilla vaan läsnäololla. Kun toinen ihminen kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi, ei ratkaisua tarvita heti – usein pelkkä yhteys jo auttaa.

Koulutuksessa opin myös, että empaattinen kuunteleminen ei tarkoita suostumista kaikkeen. Se tarkoittaa, että kuulen toista, ilman että menen rikki. Että maltan pysähtyä siihen, mitä toinen ehkä yrittää sanoa silloinkin, kun sanat ovat kovia tai sekavia. Tämä ei ole aina helppoa – mutta se on mahdollista.

Rehellisyys ilman syytöksiä

Yksi mullistavimmista asioista, joita olen NVC:n myötä harjoitellut, on rehellinen mutta rakentava puhe. Aiemmin saatoin sanoa: ”Sä et ikinä kuuntele mua.” Nyt pyrin sanomaan: ”Olen surullinen ja turhautunut, koska kaipaan tulla kuulluksi.” Kun syytökset jäävät pois, toisen ei tarvitse puolustautua – yhteys jää mahdolliseksi.

Tämä ei tarkoita, että kaikki olisi yhtäkkiä helppoa. Kotona parisuhteessa tai perheessä voi tulla tilanteita, joissa toinen ei halua kohdata tai kuunnella. On hetkiä, jolloin yhteyden yritys torjutaan. Näissä hetkissä olen yrittänyt muistuttaa itseäni: ”Tämäkin reaktio kertoo jostain tarpeesta. Voin kuulla sen – ja silti pysyä yhteydessä omaan itseeni.”

Harjoittelua, ei täydellisyyttä

Ehkä suurin helpotus NVC:ssä on ollut ajatus siitä, että kyse ei ole täydellisyydestä vaan halusta oppia. Virheitä tulee, mutta ne eivät katkaise yhteyttä, jos niitä seuraa myötätunto. Lapsetkin oppivat nopeasti, että heidän tunteensa ja tarpeensa ovat tärkeitä – kun me aikuiset luomme sille tilaa.

Olen kokenut, että yhteisössä – joko perheessä tai töissä – jossa saa olla erehtyväinen, saa myös olla totta. Ja kun yhteys on vahva, selviämme vaikeistakin hetkistä yhdessä.

Mikä on muuttunut?

NVC-koulutuksen myötä olen saanut uusia työkaluja, mutta ennen kaikkea uuden näkökulman. Olen oppinut kysymään itseltäni: ”Mikä on minulle tärkeää juuri nyt?” ja ”Mitä toinen mahtaa tarvita?” Näiden kysymysten kautta olen löytänyt enemmän rauhaa, ymmärrystä ja yhteyttä – niin työssä kuin kotona.

Ja ehkä tärkeimpänä: olen oppinut kuulemaan itseäni. Kun oma sisäinen ääni saa tulla kuulluksi myötätunnolla, myös yhteys muihin on aidompi ja kestävämpi.

Jenna Pajala